Anniina Runtuvuori

Suhteellisuudentaju koetuksella - Pentuelämää

  • My Little Angel
    My Little Angel
  • Pieni Iso Pentu
    Pieni Iso Pentu

Tänään pieni mieleni mietiskeli ja aivoni ajatteli (onkohan minulla muka liikaa vapaa-aikaa, kun kerennyt antaa omille ajatuksille taas tilaa?) miten tosiaan noin pieni pentu (9 viikkoa) onkin oikeasti aika iso. Tajusin myös tänään (kyllä, olen pukenut vaaleanpunaiset lasit päähäni kun pentukuume oli/on), että isommasta pennusta tulee myös isompaa jätettä. "Pienen" pennun pissiessä lattialle, sitä lätäkköä ei kuivata talouspaperilla vaan pyyhkeellä. Muutoin yhden lätäkön pyyhkimiseen kuluu puoli rullaa talouspaperia. Lenkillä "pienen" pennun kohdatessa aikuisia villakoiria, nämä säikähtävät ja juoksevat karkuun pennun tahtoessa vain leikkiä. Näissä tilanteissa sitä väkisinkin tajuaa pennun koon.

Myös moni muu suhteellisuudentajun herättävä tilanne on ollut valaiseva. Mietin aamulla puoli 6 (vuhuu, sain nukkua pidempään tänä aamuna, yleensä pentu herää klo 4.00) kun poimin koiramme jätöksiä, että kun nämä ovat nyt jo näin "suuria", ei nää perus kakkapussit taia riittää kun pentu on aikuinen. Sekös sai kulmani kurtistumaan ja pohtimaan, valmistetaankohan koirankakkapusseja isompana kokona? Vai pitäisiköhän vain olla fiksu ihminen ja ostaa pieniä roskapusseja, jotka ovat paitsi halvempia, niitä on useampi kappale ja ne menevät myös kuivajätteeseen kuten nämäkin netistä erikoistilatut kakkapussit. Aikaisempi koirani ei kyllä saanut mitään hifistelykakkapusseja. Hyvä ettei pusseille rusetteja tullut kaupan päälle. Sitten olisikin roska-astiassa nättejä ja tuoksuvia paketteja. Roskakuskit varmaan arvostaisivat moista ystävyyttä.

Pennun toisena päivänä uudessa kodissaan, löysin siitä kolme punkkia! Kaksi isoa ja kiinni olevaa ja yhden mustan, joka oli kiinni toisessa isoista. Jokaisella on heikkoutensa ja minulla ne ovat punkit! Ötököitä en pelkää ja hämähäkit, madot ja kovakuoriaisia voin ottaa käsinkin kiinni. Mutta nämä punkit! Ne saivat minut vinkumaan ja sätkimään pelkällä olemassaolollaan. Urhoollisesti poistin kaksi, mutta kolmannen kohdalla kasettini hajosi ja kiljuin ja ahdistuin jo siinä määrin, että mies sai toimia sankarina ja poistaa viimeisen punkin.

Tänään huomasin kuitenkin, että punkkikammoni alkaa näköjään laantua. Vaikka pentu oli vain lyhyessä pihanurmessa hetken (kotipihallamme!!!??), huomasin sen selässä jo mustan mönkivän punkin, joka suuntasi torahampaansa (siltä se minusta näyttää!) kohti ihoa. Nappasin sen kynsillä nopeasti pois, mutta en yllätyksekeni saanut paskahalvausta (en ehtinyt, traumoja varmaan siitäkin tuli, ainakin painajaisia seuraavaksi yöksi).

Perfektionisti luonne sekä hygieenikko minussa ovat joutuneet hyväksymään tavararöykkiöt lattialla kun tulen kotiin, kenkien etsinnän ympäri taloa sekä kestämään haisevien jälkien siivouksen miettimättä bakteerien määrää. Salaa mielessäni kuitenkin toivon aina, että olisipa desinfiointiainetta kun pesen kakka- tai pissajälkiä. Opiskelen solu- ja molekyylibiologiaa ja laboratoriossa on hyvin kliinistä. Pentu on palauttanut tämän talon maanpinnalle siisteys asioissa alle kahdessa viikossa. Onnellisuus ei tule jatkuvasta siivoamisesta vaan se tulee yhdessä tekemisestä. Pennun iloinen hännän heilutus, aito onnellisuus kun tulemme kotiin ja tyytyväinen tuhina nukkuessa saa kaikki katastrofit unohtumaan. Se saa mielen ihmettelemään, miten noin "pieni", joka paikkaa syövä, joka paikkaan kakkiva ja pissivä, vaatteet naulakoista levittävä kävelevä riiviö voikaan olla niin ihanan untuvainen, hellyttävä ja sulattaa sydämen vain yhdellä katseellaan.


Pennut ovat kuin lapset. Niin kamalia mutta niin rakastettavia yhtä aikaa. 

                                                        heart


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset